Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin myöntämän RIL-Palkinnon 2017 on saanut Inoroom™ -leikkaussalikonsepti. Valinnan teki asiantuntijatuomariston valitseman kolmen finalistin joukosta liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.
Palkitsemisperusteissa todettiin seuraavasti: ”Inoroom-hankkeen potentiaali vientiin ja innovaatioista ponnistaminen ovat niitä elementtejä, jotka tässä hetkessä ansaitsevat kannustusta palkinnon muodossa. Innovaatio on syntynyt Tekesin rahoittaman tutkimushankkeen myötä. Konseptissa teknologia, rakentaminen ja ihmisläheisyys yhdistyvät tilaan, jota käytetään ihmisen ollessa toisen ihmisen osaamisen varassa.”
Inoroom™ -konsepti yhdistää modulaarisen leikkaussalin edut avaimet käteen -ratkaisuun, jossa yksi toimittaja ottaa kokonaisvastuun hankkeen suunnitteluvaiheesta aina salin loppukäyttäjien kokeman sisäympäristön laatuun asti.
”Potilaille ja henkilökunnalle Inoroom™ tuo viimeisintä teknologiaa edustavat optimaaliset olosuhteet, joissa henkilökunta voi myös tarvittaessa säätää leikkaussalin olosuhteita yhdeltä kosketusnäytöltä käsin. Rakennuttajan näkökulmasta projektihallinta ja riskit puolestaan kevenevät ja rakentaminen nopeutuu”, sanoo Inoroom™ -konseptin kehityksestä vastaava Mikael Sokolnicki.
Kilpailun toinen sija jaettiin. Se myönnettiin Eduskunnan peruskorjaushankkeelle sekä Helsingin Sataman Länsiterminaali 2 -hankkeelle. Eduskunnan peruskorjausta ministeri Berner kehuu perinneosaamisen ja suomalaisen käsityötaidon hienosta hyödyntämisestä. Hankkeessa on yhdistetty taitavasti restaurointiosaaminen moderniin rakentamiseen ja teknologiaan. Länsiterminaali 2 -hankkeessa hän korostaa hienoa suunnittelua vaativassa paikassa. Ministeriä puhuttelee terminaalissa upea logistiikan ja arkkitehtuurin yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi.
”Kaikki kolme hanketta ovat upeita näytteitä suomalaisesta suunnittelun, hankejohtamisen ja rakentamisen osaamisesta”, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner sanoo.
RIL-Palkinnon voittaja julkistettiin 23.11.2017 Säätytalolla.
Inoroom™-allianssi ja tähänastiset toteutuskohteet
Inoroom™ on kolmen suomalaisen yrityksen yhteinen leikkaussaliratkaisu, jossa hyödynnetään jokaisen osapuolen johtavaa eritysasiantuntemusta omalta alaltaan. Kyseessä on tuotekehityksellinen yhteenliittymä, jossa Halton tuo ilmanvaihtoa koskevat ratkaisut, Hermetel puhdastilaosaamista ja Merivaara leikkaussalijärjestelmän ja sairaalakalusteisiin liittyvää osaamista. Ensimmäiset konseptin mukaiset leikkaussalit on toteutettu Pohjola Sairaala Ouluun keväällä 2017. Lisäksi vastaavanlaisia leikkaussaleja on tehty syyskuussa avattuun Kuopion Pohjola Sairaalaan sekä ensi keväänä avattavaan Turun Pohjola Sairaalaan. Myös Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan Kokkolassa ja Oulun yliopistolliseen sairaalaan on asenteilla uusia Inoroom™-leikkaussaleja.
”OP Ryhmä ja Pohjola Sairaala haluavat olla uusien teknologioiden ja toimintatapojen hyödyntämisen eturintamassa. Uskoimme Inoroom-konseptiin alusta asti, ja on ollut hienoa olla mukana tukemassa suomalaista huippuosaamista eteenpäin”, kertoo rakennuttajapäällikkö Kari Kangasmaa OP:lta.
Lisätiedot:
Mikael Sokolnicki, Inoroom kehitys ja myynti
Puhelin: 050 5700 240
Sähköposti: mikael.sokolnicki(at)halton.com
Henriikka Hellström, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL
Puhelin: 040 554 8857
Sähköposti: henriikka.hellstrom@ril.fi
***
RIL-Palkinto
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry jakaa vuosittain RIL-Palkinnon rakennustyölle, -kohteelle tai -konseptille, joka edustaa parhaiten korkealuokkaista, laadukasta ja innovatiivista suomalaista rakennusinsinööritaitoa ja osaamista. Lisäksi palkittava työ tai hanke on edistänyt kilpailuaikana parhaiten myönteistä rakennusteknistä ja yhteiskunnallista kehitystä maassamme. Tunnustus on myönnetty ensimmäisen kerran vuonna 1972.
Aiemmat RIL-Palkinto-tunnustuksen saajat 2000-luvulla
Tampereen rantatunneli (2016), Presidentinlinnan peruskorjaushankkeen perustusten vahvistustyöt (2015), Kastellin monitoimitalo (2014), Arctia Shippingin kelluva toimistorakennus (2013), Auroran silta (2012), Helsingin Musiikkitalo (2011), Kempeleen ekokylä (2010), Kakolanmäen jätevedenpuhdistamo – Lämpöpumppulaitos ja biokaasulaitos (2009), Vuosaaren satama ja liikennejärjestelyt (2008), Mera-energiatehokas kerrostalojärjestelmä (2007), Oulun rakennusvalvonnan laatuprojektit (2006), Asunto Oy Arabian Kotiranta (2005), Joensuun Areena (2004), Pääkaupunkiseudun Jokerilinja (2003), Kiinteistö Oy St Erikin perustusten vahvistaminen (2002), Liikenteen simulointiohjelma HUTSIM (2001), Sibeliustalo (2000).
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on valtakunnallinen asiantuntijaorganisaatio, jonka tarkoituksena on edistää hyvää suunnittelu-, rakentamis- ja ylläpitokulttuuria ja rakennusalan ammattitaidon kehittymistä Suomessa. Vuonna 1934 perustetun järjestön jäsenistö koostuu
yli 6 000:sta rakennus-, yhdyskunta-, ympäristö- ja kiinteistöalan diplomi-insinööristä, tekniikan lisensiaatista ja tohtorista sekä teekkarista. www.ril.fi